Tahkolla suuret säästöt mökkien lämmityskuluihin automaationa

Vastuullisuus merkitsee majoitus- ja matkailualalla yhä enemmän.

Vastuullisuus ohjaa myös Tahkon matkailualueen suurinta majoitustoimijaa TAHKOcom-keskusvaraamoa, jolla on alustataloutta edustavassa palvelussaan noin 1 000 vuokrattavaa kohdetta. Sen välityspalvelun kautta varataan peräti 300 000 yöpymistä vuodessa mökeistä huviloihin, huoneistoihin ja hotellihuoneisiin.

Viime kuukausien aikana energian hinta ja energiankulutus ovat nousseet kiinteistöään vuokraavien suureksi huolenaiheeksi. Lomailijoille halutaan tarjota parhaat olosuhteet, mutta lämmityskuluissa pitäisi pystyä nipistämään. TAHKOcomin hallituksen puheenjohtaja Pekka Vihma kertoo ylpeänä, että yhtiöllä on tarjota tähän valmis ratkaisu.

– Käytössämme on maailman ensimmäinen isoon alueelliseen majoituspalveluiden keskusvaraamoon liitetty järjestelmä, joka optimoi kiinteistöjen energiankäyttöä. OptiWatin älykäs lämmityksenohjaus on liitetty suoraan keskusvaraamon varauskalenteriin, joten palvelun käyttöönottaneissa kiinteistöissä lämmitys on täysin automatisoitu. Mukavuuslämpötila silloin, kun mökillä on lomailijoita, ja energiaa säästävä alhaisempi lämpötila tyhjillään olevassa mökissä.

– Tämä jos mikä on vastuullista ja tätä päivää ­­­­­­­­- energiaa, ympäristöä ja kustannuksia säästävää. Kun säästömahdollisuus on jopa 40 prosentin luokkaa, on järjestelmän takaisinmaksuaika nykyisillä energiahinnoilla todella lyhyt.

Helpotus kiinteistönomistajille: OptiWatti optimoi energiankäytön

Useimmat Tahkon kiinteistönomistajista asuvat etäällä mökeistä, joten heillä ei ole mahdollisuutta käydä säätelemässä lämpötiloja. Useilla mökeillä kiinteistönhuollosta vastaa TAHKOcomin tytäryhtiö TAHKO24h, joka huolehtii Tahkon alueella myös OptiWatti-järjestelmän myyntiedustuksesta ja asennuksista.

– Paikallisella toimijalla on erinomainen asennusosaaminen sekä hyvä ymmärrys omistaja-asiakkaiden tarpeista ja siitä, millaisia hyötyjä järjestelmällä on saavutettavissa. Automaatio on tärkeää, sillä vaikka vastuu lämmityksen ohjaamisesta onkin kiinteistönhuollolla, ei siinäkään ole järkeä, että säätöjen perässä juostaan mökistä toiseen. Älykkäistä älykkäintä on se, että lämmitystä ohjaa mökkien varausjärjestelmä, painottaa Vihma.

– Viime aikoina kiinnostus vuokrakiinteistöjen lämmityksen älyohjaukseen on kasvanut melkoisesti, eikä ihme. On typeryyttä lämmittää taloa jatkuvasti mukavuuslämpötilaan, jos ei siellä ketään ole. Älyjärjestelmässä on sekin hyvä puoli, että energian käyttö on hallittua, eikä majoitusasiakas pääse huomaamatta muuttamaan lämmitystä. OptiWatti-ohjaus parantaa niin palvelumme sujuvuutta kuin asiakastyytyväisyyttä. Samalla lisäämme kiinteistön omistajien turvallisuutta siitä, että energiankäyttö on hyvässä hallinnassa.

Teknologia helpottaa matkailun vastuullisuutta

OptiWatti-yhteistyö liittyy osaltaan myös isompaan kokonaisuuteen, Smart Tahko -projektiin. Tavoitteena on rakentaa älykkäiden teknologioiden ja ylihuomisen palveluiden avulla Suomen vetovoimaisinta matkailukeskittymää, jossa matkailijoita palvellaan vastuullisemmin.

– Tahkon alueen matkailussa energiansäästö, ilmastotoimet ja kestävä kehitys ovat todella isossa roolissa, ja lämmityksen älykäs ohjaus tukee asiaa hienosti. Kun annetaan teknologian hoitaa energiansäästö, helpotetaan samalla kiinteistönomistajien elämää. Tyytyväisenä voikin todeta, että palvelu, jota kohtaan kiinnostus on räjähtänyt koko maassa, on Tahkon kiinteistönomistajien mahdollista saada automaationa, toteaa Vihma.

Lue, miten OptiWatti säästää energiaa kiinteistöissä, kodeissa ja mökeillä.

Tutustu muiden OptiWatti-käyttäjien kokemuksiin.

Haluatko kuulla lisää OptiWatista?

TAI SOITA

+358 (0) 29 1701 007
OptiWatti helpottaa Hämeenlinnan seurakuntayhtymässä kiinteistöjen hallintaa

Hämeenlinnan seurakuntayhtymässä otettiin OptiWatti-ohjaus käyttöön Vanajan kirkossa ja Syöksynsuun leirikeskuksessa lokakuussa 2018. Erinomaisten käyttökokemusten myötä…

Tahkolla suuret säästöt mökkien lämmityskuluihin automaationa

Vastuullisuus merkitsee majoitus- ja matkailualalla yhä enemmän. Vastuullisuus ohjaa myös Tahkon matkailualueen suurinta majoitustoimijaa TAHKOcom-keskusvaraamoa,…

Päiväkodin energiansäästö osa Lohjan ilmastotyötä

Tärkeimpiin toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemisen näkökulmasta kuntien tasolla kuuluu kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen. Lohjan kaupunki kuuluu vastuullisiin…

Haluatko kuulla lisää?

Katso kaikki yhteystiedot

Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian

Tähdellä (*)  merkityt kentät ovat pakollisia.