OptiWatti ja kulukuri kutistivat huoneistohotellin sähkölaskun

Älykäs sähkölämmityksen ohjaus toi helpotuksen huoneistohotellin sähkölaskuihin.

Timo Maneliuksella on ollut reilun 10 vuoden ajan kuuden huoneiston Marent-huoneistohotelliksi remontoitu kiinteistö rauhallisella omakotialueella Salossa, vajaan kilometrin päässä keskustasta. Kaupungissa eletään matkapuhelinteollisuuden rakennemuutoksen jälkeistä hiljaisempaa vaihetta, mikä on lisännyt kautta linjan tarkkuutta taloudenpitoon ja tiukkaa kulukuria.

Kodikkaaksi kuvatun, erinomaiset arviot asiakkailta saaneen huoneistohotellin sähkönkulutus oli jo pitkään mietityttänyt Maneliusta. Salon vetovoima perustuu hänen mukaansa enemmän työpaikkoihin kuin turismiin, ja majoituspalveluiden kysyntä on rakennemuutoksen jälkeen ollut vaihtelevaa.

Älykäs sähkölämmityksen ohjaus apuun – kallis hukkalämmitys kuriin

Positiivisia merkkejä on kuitenkin ilmassa. Kaupungissa on käynnistynyt muun muassa useita suuria rakennushankkeita, jotka tuovat alueelle liikkuvaa työvoimaa.

Vaikka nousuhuuman aikaisiin käyttöasteisiin paluu ei olisi ihan nurkan takana, Manelius on löytänyt ratkaisun, joka osaltaan pitää kulut kurissa. Kiinteistöön asennettu älykäs sähkölämmityksen ohjausjärjestelmä huolehtii siitä, että energiaa ei haaskata ainakaan hukkalämmitykseen.

– OptiWatti-älyohjauksella lämpötila saadaan laskettua tyhjillään olevissa huoneistossa 13 asteeseen. Kun tiettyyn huoneistoon tehdään varaus, sen lämpötila palautetaan 21,5 asteeseen. Kaikki hoituu helposti etänä millä tahansa älylaitteella, Timo Manelius sanoo.

Patterien manuaalisesta säädöstä vaivattomaan etäohjaukseen

Aiemmin pattereita piti käydä säätämässä paikan päällä käsin. Manuaalinen säätö vei aikaa, eikä se ollut loppujen lopuksi kovin täsmällistäkään. Timo Maneliuksen mukaan nimenomaan käytön helppous tuo esiin OptiWatin hyödyn rahan ja ajan säästäjänä.

Pienenä huomiona kulttuurisista eroista Manelius kertoo, että koripalloseura Salon Vilppaan jenkkipelaajat ovat järjestään mieltyneet lämpimään, peräti 23 asteen huonelämpötilaan. Ylimääräinen lämpö toki heille kanta-asiakkaina suotakoon.

Tyypillisimmät majoittujat Marentissä ovat kuitenkin vesivahinkoperheitä, projektityöntekijöitä ja komennusmiehiä, jolloin pääasiallisina vuokranmaksajina ovat vakuutusyhtiöt ja yritykset.

– Huoneistohotelli ei pyri kilpailemaan hotellien kanssa, etenkään lyhytaikaisissa majoituksissa. Pidempi majoitus on Marentissä se juttu, ja tyypillinen majoitusaika on nelisen viikkoa. Koenkin olevani enemmän B2B-palveluntarjoaja kuin majoitus- ja matkailualan toimija, Timo Manelius toteaa.

Tarkan taloudenpidon kiinteistönhoitoa

Energiankulutuksen ja sähkölaskujen tarkastelu kuuluu Timo Maneliuksen rutiineihin. OptiWatti mahdollistaa osaltaan sen, että turhat kulut saadaan kuriin. Ensimmäisen vuoden aikana lämmitykseen kuluvan energian määrä tippui noin 36 %, kun huomioidaan leudomman talven vaikutus.

– Heinäkuussa kaksivuotinen yösähkösopimukseni loppuu, ja sähkön hintoihin tulee noin 30 prosentin korotus. Olen jo jonkun aikaa seurannut pörssisähkön hintaa, ja koska OptiWatti mahdollistaa ohjauksen pörssihinnan mukaan, aioin siirtyä käyttämään pörssisähköä. Järjestelmän asentamisen jälkeen nykyisellä sähkösopimuksella euromääräiset säästöt lämmityskuluissa ovat olleet lähes 20 %, kun huomioidaan myös OptiWatin kuukausimaksu.

– Olen ollut varsin tyytyväinen OptiWattiin ja sen tuomaan säästöön. Ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana säästö on ollut noin 200 € per kuukausi eikä silloin ollut edes ole lämmityskausi. OptiWatilta kiitettävä suoritus. Tilasin älyohjauksen sittemmin omaankin kotiin. Kyllä kotonakin on varaa säästää hukkalämmityksessä, Timo Manelius summaa.

Lue, miten älyohjaus ohjaa lämmitystä.

Tutustu myös muiden OptiWatti-käyttäjien kokemuksiin – voit valita kategorioista: Kodit, Mökit tai Yrityksille ja yhteisöille.

Kohde

Kuuden huoneiston huoneistohotelliksi remontoitu paritalo, lämmitettävää tilaa yhteensä noin 360 m2

Lämmitysratkaisu:

Suora sähkölämmitys: sähköpatterit, osassa märkätiloista lattialämmitys

Sähkönkulutus:

Vuosikulutus ennen OptiWattia 76 000 kWh OptiWatin asennuksen jälkeen 50 000 kWh. Ensimmäisen vuoden aikana lämmitykseen kuluvan energian määrä tippui noin 36 % (laskelmassa on huomioitu leudomman talven vaikutus). Järjestelmän asentamisen jälkeen nykyisellä sähkösopimuksella euromääräiset säästöt lämmityskuluissa ovat olleet lähes 20 %, kun huomioidaan myös OptiWatin kuukausimaksu.

OptiWatti otettu käyttöön:

Huhtikuussa 2018

Haluatko kuulla lisää OptiWatista?

TAI SOITA

+358 (0) 29 1701 007

Haluatko kuulla lisää?

Katso kaikki yhteystiedot

Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian

Tähdellä (*)  merkityt kentät ovat pakollisia.