Kuntamarkkinat 2023: Kiinteistöjen energiaoptimointi osaksi kannattavaa ilmastotyötä
Kiinteistöjen energiaoptimointi on tehokas keino leikata kunnissa energiankulutusta ja hiilijalanjälkeä. Olemme mukana Kuntamarkkinoilla 13.-14.9.2023 Helsingin…
TIEDOTE 29.03.2019
Älykkään energianhallinnan parissa työskentelevä kotimainen OptiWatti Oy haastaa yritykset, yhteisöt, päättäjät sekä yksityishenkilöt tekoihin ilmaston puolesta. Vakava huoli ilmastonmuutoksesta on kasvanut, ja on aika nostaa esiin konkreettisia tekoja ympäristömme hyväksi. OptiWatti on osoittanut, että paljon saadaan aikaan jo pienillä teoilla ja kohtuullisilla investoinneilla. Esimerkiksi turhan lämmityksen karsiminen on merkittävä ilmastoteko.
Rakennusten lämmitys on yksi suuri ilmastonmuutokseen vaikuttavista tekijöistä. Kyse on niin julkisista kuin yritysten ja yhteisöjen kiinteistöistä sekä tavallisista kodeista. EU-maissa lämmityksen ja jäähdytyksen arvioidaan kuluttavan puolet kaikesta käytetystä energiasta. Maailmanlaajuisesti taas rakennusten viilentäminen kuluttaa yhä enemmän energiaa lisäten päästöjä ja paradoksaalisesti ilmaston lämpenemistä.
Isossa mittakaavassa energiatehokkuus on ympäristökysymys, joka koskettaa jokaista maapallolla elävää. Energiankulutuksen järkevöittämisellä on ilmiselvä yhteys ilmastonmuutoksen etenemisen hillitsemiseen.
OptiWatti on rakennusten energiankulutusta vähentävä suomalainen innovaatio, joka perustuu langattomasti toimivaan lämmityksen älyohjaukseen. Ratkaisu asennetaan olemassa olevan lämmitysjärjestelmän rinnalle, jonka jälkeen automatiikka huolehtii optimaalisista lämpötiloista.
Huoneet ovat sopivan lämpimiä silloin, kun niissä oleskellaan ja viileämpiä silloin, kun niitä ei käytetä. Lämmityksen huonekohtainen optimointi leikkaa merkittävästi turhaan lämmitykseen kuluvaa energiaa mukavuudesta tinkimättä. Parhaimmillaan päästään jopa 40 prosentin pudotukseen lämmitysenergian käytössä.
OptiWatti Oy:n toimitusjohtajan Ari Tolosen mukaan yrityksen missiona on luoda helppokäyttöisiä ratkaisuja energian säästämiseen.
– Meillä on ilo tehdä työtä, joka säästää ja tekee hyvää ympäristölle. Muutamme kotien, yrityskiinteistöjen, lomahuoneistojen ja esimerkiksi päiväkotien vanhat sähkölämmitykset energiatehokkaiksi ilman suuria remontteja.
– Haastamme kaikki kertomaan omista ilmastoteoistaan. Pienilläkin valinnoilla on merkitystä, kun riittävän moni vain päättää toimia. Samalla rohkaisemme jakamaan omat ilmastotekonsa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa inspiraationa muille, kannustaa Ari Tolonen.
Ympäristötietoinen talousvaikuttaja, Marimekon pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila lähti mukaan OptiWatin haasteeseen, sillä hän kokee tärkeäksi kampanjan, jonka ideana on innostaa ihmisiä ympäristöä vähemmän kuormittavaan käyttäytymiseen.
– Ilmastonmuutos vaikuttaa ympäristöömme jo monin tavoin. Ajan itse sähköautolla ja kompensoin koko hiilijalanjälkeni. Mutta ei sekään riitä. Meidän kaikkien pitää ottaa radikaalimpia askeleita. OptiWatti herätti minut miettimään myös muun muassa sisätilojen turhaa lämmitystä.
Lisätietoja:
Ari Tolonen
Toimitusjohtaja
OptiWatti Oy
Puh: 044 044 1001
Sähköposti: ari.tolonen@optiwatti.fi
Kiinteistöjen energiaoptimointi on tehokas keino leikata kunnissa energiankulutusta ja hiilijalanjälkeä. Olemme mukana Kuntamarkkinoilla 13.-14.9.2023 Helsingin…
Pörssisähkön huonekohtainen optimointi mahdollistaa ison säästön sähkön hinnassa. OptiWatti hoitaa ohjauksen automaationa. OptiWatti toi tänä…
TIEDOTE 29.3.2023 Aurinkosähkön arvon maksimointiin kokonaisratkaisu Kotimainen älykkääseen energianhallintaan keskittynyt OptiWatti on kehittänyt pientaloille tavan…