test

Voimatel OptiWatin pääomistajaksi

01/04/2021
Ajankohtaista

Kuva: Mikko Heinonen aloitti OptiWatin toimitusjohtajana tammikuussa 2021.

UUTINEN 4.1.2021

Voimatel Oy:stä tuli OptiWatti Oy:n pääomistaja loppuvuoden 2020 yrityskaupassa. Kaupan jälkeen OptiWatti jatkaa Voimatelin tytäryhtiönä.

Voimatel on kotimainen sähkö- ja tietoverkkojen sekä -järjestelmien palveluntuottaja, joka lujittaa kaupan myötä strategista uusiutumistaan älykkään energianhallinnan kokonaisvaltaiseksi asiantuntijaksi. Voimatel työllistää noin 900 henkeä Suomessa ja Baltiassa.

OptiWatin toimitusjohtajaksi nousi Voimatelin uusista palveluista vastannut Mikko Heinonen. Juha Marjeta jatkaa yrityksessä tuotekehitysjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Samalla OptiWatin hallituksen puheenjohtajaksi nimitettiin kokenut hallitusammattilainen Jorma Turunen, joka toimii myös Voimatelin hallituksessa. Turunen on toiminut aiemmin Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtajana.

Teollisuus voi parantaa ympäristöystävällisyyttään pienentämällä energiankulutusta

”Voimatel antaa OptiWatille vahvat hartiat ja mahdollistaa meille huomattavan kasvuloikan. Oikean kumppanin avulla energianhallinnan teknologiamme päästään tuomaan entistä vahvemmin myös teollisille markkinoille”, sanoo OptiWatin perustaja Juha Marjeta.  

Voimatelin strategiana on kehittyä älykkään sähköverkon palvelun tuottajana ja hiilineutraalien palveluiden edistäjänä. OptiWatin patentoitu teknologia mahdollistaa kiinteistöjen tekoälyohjatun energiansäästön ja samalla CO2-päästöjen vähentämisen.

OptiWatin ratkaisu soveltuu niin kotitalouksille kuin suurillekin kiinteistöille ja teollisuudelle. Voimatelin tavoitteena on suunnata energianhallinnan kokonaispalveluja ensisijaisesti teollisille asiakkaille.

”Energianhallinta on merkittävä, kasvussa oleva toimiala, johon OptiWatin ja Voimatelin liitto tuo vahvaa kilpailuetua. Yhdistämällä osaamisemme pystymme tarjoamaan kattavan ratkaisun teollisuuden kiinteistöjen energianhallintaan. Ympäristöarvot painottuvat teollisuuden toiminnassa entistä enemmän, ja OptiWatin teknologia mahdollistaa niille energiansäästön lisäksi hiilidioksidipäästöjen huomattavan vähentämisen”, toteaa OptiWatin toimitusjohtaja Mikko Heinonen.

Voimatelin omistaa kuopiolainen Osuuskunta KPY. Yrityskaupan jälkeen Voimatel omistaa OptiWatista 70 prosenttia. Muita OptiWatin omistajia ovat yksittäiset rahastot ja yhtiön henkilöomistajat.

Lisätietoja

Mikko Heinonen
Toimitusjohtaja
OptiWatti Oy
Puh: 044 739 9836
mikko.heinonen@optiwatti.fi

Jorma Turunen
Hallituksen puheenjohtaja
OptiWatti Oy
Puh: 0500 445 444
jorma.t.turunen@gmail.com

Lue lisää Voimatelistä täältä.

Kuntamarkkinat 2023: Kiinteistöjen energiaoptimointi osaksi kannattavaa ilmastotyötä

Kiinteistöjen energiaoptimointi on tehokas keino leikata kunnissa energiankulutusta ja hiilijalanjälkeä. Olemme mukana Kuntamarkkinoilla 13.-14.9.2023 Helsingin…

Pörssisähkön huonekohtaisella optimoinnilla lisätehoa energiakustannusten hallintaan

Pörssisähkön huonekohtainen optimointi mahdollistaa ison säästön sähkön hinnassa. OptiWatti hoitaa ohjauksen automaationa.  OptiWatti toi tänä…

OptiWatilta uusi energianhallinnan kokonaisratkaisu aurinkosähkön tuotannon arvon maksimointiin

TIEDOTE 29.3.2023 Aurinkosähkön arvon maksimointiin kokonaisratkaisu Kotimainen älykkääseen energianhallintaan keskittynyt OptiWatti on kehittänyt pientaloille tavan…