OptiWatti helpottaa Hämeenlinnan seurakuntayhtymässä kiinteistöjen hallintaa
Hämeenlinnan seurakuntayhtymässä otettiin OptiWatti-ohjaus käyttöön Vanajan kirkossa ja Syöksynsuun leirikeskuksessa lokakuussa 2018. Erinomaisten käyttökokemusten myötä…
Lämmityskulujen leikkaus seurakuntien kiinteistöissä on selkein ratkaisu energiatehokkuuden tehostamiseen ja ilmastopäästöjen pienentämiseen.
Suomen lukuisat OptiWatti-ohjatut kirkot osoittavat, että moderni lämmityksen ohjaus sopii hyvin myös 1700- ja 1800-luvun kiinteistöihin. Vaikka nykyajan haasteet seurakunnissa ovat erilaisia kuin kirkkojen rakennusaikana, yhteistä on tahto pitää hyvää huolta luomakunnasta.
Tänä päivänä ilmaston lämpeneminen edellyttää uusia, älykkäitä ratkaisuja, ja lämmityksen optimointi on tehokas keino pureutua rakennusten ilmastopäästöihin.
Hattulan seurakunnan talouspäällikkö Tia Kymäläinen kertoo, että kirkon tuore energia- ja ilmastostrategia on huomioitu seurakunnan kiinteistöstrategiassa kattaen tavoitteet rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen.
Seurakunnassa laitettiin lämmityksen osalta turha kulutus kuriin, kun Hattulan ja Tyrvännön kirkot sekä Tömäjärven leirikeskuksen kiinteistöt liitettiin OptiWatin ohjaukseen.
Tyrvännön puinen ristikirkko on rakennettu 1801, ja Hattulan uusgoottilainen kirkko 1857. Tyrvännön kirkossa pidetään seurakunnan pääjumalanpalvelus kerran kuussa, minkä lisäksi siellä järjestetään kirkollisia toimituksia ja muita tilaisuuksia. Hattulan kirkossa on jumalanpalveluksia keskimäärin joka sunnuntai.
– Älyohjaus on mahdollistanut tarkan lämmityksen optimoinnin käyttöasteen mukaan. Tilaisuuksien aikana kirkkojen lämpötila nostetaan 17–18 asteen tuntumaan, kun muulloin riittää 15 asteen peruslämpö, kertoo Kymäläinen.
– OptiWatin käyttö on henkilökunnalle helppoa, ja lisähyötynä etäohjattavuus säästää työaikaa. Meillä on aika pitkät etäisyydet, ja aikaisemmin jonkun piti lähteä laittamaan kirkkoon lämmöt päälle jo tilaisuuksia edeltävänä päivänä. Lisäksi etävalvonta ja hälytysrajat tuovat turvallisuutta, kun tilojen käyttöaste, etenkin leirikeskuksessa, on talvisin hyvin alhainen.
Koronarajoitusten aikana keväällä 2020 jumalanpalvelukset Hattulan kirkosta järjestettiin striimattuina. Isommat tilaisuudet kuten vihkimiset ja ristiäiset jouduttiin siirtämään eteenpäin, mutta pienempiä, 10 henkilön tilaisuuksia saatiin järjestää rajoitustenkin aikana. Kesäkuussa kirkossa ollaan jo palattu varsin normaaliin käyttöön.
Tyrvännön kirkossa pidetään tavallisestikin vähemmän tilaisuuksia, ja rajoitusten aikana se pidettiin täysin suljettuna. Kesälauantaisin historialliseen kirkkoon pääsee tutustumaan oppaan johdolla.
Tömäjärven leirikeskuksessa järjestetään seurakunnan lasten ja nuorten leirejä, minkä lisäksi tiloja vuokrataan ulkopuolisten tilaisuuksiin. Keskuksessa on kahdeksan 1970-luvulla rakennettua mökkiä, joissa on majoitustilaa 36 hengelle. Lisäksi on 250 m2:n päärakennus vuodelta 1986, henkilökunnan mökki Pomola vuodelta 1999 sekä saunarakennus 1970-luvulta.
Kymäläinen kertoo, että keväällä 2020 leirikeskus pidettiin kokoontumisrajoitusten vuoksi täysin suljettuna, mutta kesäkuussa ollaan jo palattu lähelle normaalia.
Vaikka ulkopuolista käyttöä ei leirikeskuksessa vielä sallita, voidaan rippileirit järjestää taas yöpymisleireinä, terveysviranomaisten ohjeita noudattaen. Kesän konfirmaatiomessut järjestetään useammassa tilaisuudessa pienryhmittäin.
Seurakuntien hoidossa on maassamme yli 8 000 rakennusta, ja juuri kiinteistöjen energiankulutus on kirkon suurin yksittäinen ilmastopäästöjen aiheuttaja.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tavoittelee toiminnassaan hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä, mikä antaa suuntaviivat myös seurakuntien toiminnalle. Myös valtion asiantuntijayritys Motiva on kirjannut julkiselle sektorille suositukset, joiden mukaan kiinteistöissä tulee tehostaa energiankäyttöä ja vähentää kasvihuonepäästöjä.
Seurakunnissa määrätietoinen ilmastotyö jatkuu, samoin kuin lämmityskulujen leikkaus.
Tutustu OptiWatin hyötyihin yritysten ja yhteisöjen kiinteistöissä.
Hämeenlinnan seurakuntayhtymässä otettiin OptiWatti-ohjaus käyttöön Vanajan kirkossa ja Syöksynsuun leirikeskuksessa lokakuussa 2018. Erinomaisten käyttökokemusten myötä…
Vastuullisuus merkitsee majoitus- ja matkailualalla yhä enemmän. Vastuullisuus ohjaa myös Tahkon matkailualueen suurinta majoitustoimijaa TAHKOcom-keskusvaraamoa,…
Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.